sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Näky viimeisten päivien kristityistä (David Wilkerson)

Kirjassaan Näky (v. 1974), David Wilkerson näkee saatanan tulevan viimeistä kertaa Jumalan eteen pyytämään kiusaamaan viimeisen ajan kristittyjä. Seuraavassa ote kyseisestä Wilkersonin kirjan tekstistä. Saakoon se sinussa ja minussa tarvittavat korjaustoimenpiteet aikaiseksi niin kauan kuin se on mahdollista.

Saatana tulee Herran eteen

“Ja Herra sanoi saatanalle: ´Mistä sinä tulet?´ Saatana vastasi: ´Maata kiertämästä ja kuljeksimasta ja tarkkailemasta lopun ajan kristittyjä. Ja Herra sanoi saatanalle: Oletko pannut merkille lopun ajan kristityt, -miten nuhteettomia, miten rehellisiä, miten jumalaa pelkääviä ja Kristusta rakastavia he ovat? Miten he yrittävätkään karttaa pahaa? Sitten saatana vastasi Herralle: Niin, mutta otahan pois se aitaus, jonka olet rakentanut heidän ympärilleen. Job ei olisi hyljännyt sinua köyhyydessään, mutta sinun ei tarvitse muuta kuin lisätä ja siunata kaikkia viimeisen ajan kristittyjä yli kaiken sen, mitä Jobilla oli, ja saat nähdä mitä tapahtuu. Anna heille kaikille omaisuutta yltäkylläisesti niin kuin Jobille. Rakenna heille hienot, uudet kodit. Anna heille hienoja autoja, rahaa ja kaikenlaisia laitteita niin paljon kuin he tarvitsevat. Hukuta heidät asuntovaunuihin, veneisiin, ulkomaanmatkoihin, hienoihin vaatteisiin, eksoottisiin ruokiin, maatiloihin ja säästötileihin. Saat nähdä, kuinka käy viimeisille kristityillesi, kun heistä tulee kylläisiä, rikkaita, kun he saavat lisää tavaroita ja kun he eivät enää tarvitse mitään. He hylkäävät Jumalan ja heistä tulee itsekeskeisiä.”

Näen, että autoista, vaatteista, moottoripyöristä ja kaikenlaisesta materiaalisesta tulee kristityille suurempia esteitä kuin huumausaineista, seksistä tai alkoholista. Näen, miten tuhannet kristityt kiintyvät tavaroihinsa ja miten ne lakkaamatta vaivaavat heitä. He ovat niin kääriytyneet materialismiin, että heistä tulee välinpitämättömiä, sokeita, heikkoja ja hengellisesti alastomia. Kuitenkin kaiken materialistisuuden keskellä he ovat kurjhia ja täysin tyytymättömiä.

Näyssäni näen saatanan seisovan taka-alalla nauramassa pahanilkistä naurua:

“Katso kaikkia rahahulluja kristittyjä, keikareita! Iskikö teihin arvopaperivirus! Hankkikaa kasoittain rahaa! Ostakaa uusia huonekaluja! Hankkikaa suurempia autoja! Kaksi tai kolmekin kappaletta! Ostakaa, sijoittakaa, myykää, menkää naimisiin ja erotkaa! Tämä kaikki sai Lootin sukupolven raunioiksi. Ja niin se saa teidätkin. Te hyvin palkatut, hyvin syöneet ja mukavuutta rakastavat kristityt käytte laiskoiksi, välinpitämättömiksi, ja siksi te olette helppo saalis. Jumala, anna heille lisää kaikkea tuota. Välinpitämättömyys on valtaamassa useimmat heistä, ja se tekee minun työstäni helpompaa”

Rakkaus nautintoihin

Näen monien viimeisen ajan kristittyjen, jotka kerran rakastivat Jumalaa, joutuvan perikatoon siksi, etteivät he voi olla rakastamatta nautintioja. Jumalaa rakastavat eivät saa tyydytystä huumausaineista, laittomasta seksistä, alkoholista, tupakasta tai rivoudesta. Paholainen  tietää tämän. Useimmat näistä lihallisista nautinnoista ovat loukkaavia ja vastemielisiä kristityille.  Näen tuhansien kristittyjen istuvan teattereissa ja asettuvan alttiiksi häpeällisille esityksille, joita he kerran vihasivat. He eivät ole antautuneet mihinkään erikoiseen syntiin, mutta he ovat langenneet värielokuvien, lukuisien kutsujen, seuraelämän ja juominkien hyvinvoiviksi orjiksi. He rakastavat kyllä Jumalaa, mutta he rakastavat nautintoja vielä enemmän. He eivät ole oikeastaan syntisiä Jumalan edessä, ainoastaan vieraita hänelle. Heillä on kiire keinuessaan mukana vauhdissa ja yrittäessään elää vapautunutta kristillistä elämää, että he eivät edes tiedä, miten he ovat muuttuneet ja millaisiksi he ovat tulleet.

Kristittyjen äkillinen evakuointi maan päältä yllättää monet heistä äkkiarvaamatta. Heistä on tullut seurallisia kyläluutia, jotka eivät enää ehdi puhua hetkeäkään Jumalalle yksinäisessä rukouskammiossa.

Vapaa-ajan väärinkäyttö

Näen, että tulevaisuuden synti on vapaa-ajan väärinkäyttö. Tällä ei ole mitään tekemistä niiden viikkojen kanssa, jotka on vietetty lomalla. Ei ole kysymys ajasta, jonka vietät Euroopassa tai Pyhässä maassa. Ei ole kysymys jostakin metsästys- tai kalastusretkestä. Ei ole kysymys tunneista, jotka on vietetty lainelautaurheilun, veneilyn, vesihiihdon tai ratsastuksen parissa. Ei! Uskon, että kaikki nämä ovat hyviä. Minä puhun kaikesta hukkaan tuhalatusta ajasta; ajasta, joka ihmisellä on käyettävissään valitakseen itse, miten käyttää sen; ajasta, jonka hän voisi käyttää keskustelemiseen Taivaallisen Isän kanssa. Kysymys ei ole loman ottamisesta eikä harrastuksista. Kysymys on tuhlatusta ajasta, joka sen sijaan, että se olisi voitu käyttää seurusteluun Taivaallisen Isän kanssa, onkin käytetty kaikkeen muuhun. 

Näen, että saatana tulee jälleen syyttämään viimeisiä kristittyjä:

“Katso, lopun ajan kristittyä, tuota television orjaa! Katso häntä! Hän kuluttaa tuntikausia aikaansa katsomalla sarjafilmejä, huvinäytelmiä, urheiluotteluita, mutta hänellä ei ole aikaa olla kahden kesken Jumalan kanssa. Hän ei saa Jumalaa mahtumaan aikatauluunsa. Hän metsästää, kalastaa, matkustaa. Hän pelaa golfia, tennistä ja koripalloa. Hän käy elokuvissa ja kutsuilla, ja hänestä on tullut kyläluuta, mutta hänellä ei ole aikaa lukea Raamattua tai rukoilla. Tämäkö on lopunajan kristitty, joka vaeltaa uskossa? Onko tämä se kristitty, jonka usko voittaa maailman? Onko tämä se kristitty, jonka on määrä valmistua tulevaa aikaa varten, jolloin vaino ja kaaos ovat maailmassa? Ovatko nämä niitä hummarikristittyjä, joiden päälle maailma kaatuu?”

Tulevaisuuden suurin synti Jumalaa vastaan ei ole ruumiin väärinkäyttö, ei lihan himojen tyydyttämionen eikä edes Hänen nimensä kiroaminen. Suurin synti Jumalaa vastaan on yksinkertaisesti se, että ihmiset eivät välitä Hänestä silloin, kun Hän selvästi kutsuu. Näen tässä salassa tapahtunutta kehitystä. Lopun ajan kristityt, jotka elävät paljon lähempänä Kristuksen tulemusta kuin ensimmäiset kristityt, viettävät kaikkein vähiten aikaa hänen edessään.

David Wilkerson - Näky (s. 52-56)

3 kommenttia:

  1. David Wilkersonin useat profetiat ovat jo toteutuneet. Monet hänen saamistaan profetiat kohdistuvat USA.n, osa kaikkialle maailmaan. Tämä profetia on toteutumassa kaikkialla tänä aikana. Ei tarvitse paljoa katsoa ympärilleen ja kuunnella uskovien keskusteluja, kuin huomaa yhtälaisyyksiä tähän profetiaan. Tämän ajan ihmiset ovat juuri tällaisia, mutta valitettavaa on että Jeesuksen omat ovat menneet mukaan tähän paholaisen ansaan. Herra armahtakoon meitä, aika on paha. Varjele Jeesus meitä, jotka luemme tämän, ettemme joutuisi paholaisen vieteltäväksi. Anna meille näkevät silmät ja kuulevat korvat, kuulla äänesi Herra, mitä puhut meille Pyhän henkesi kautta, Sanassasi Raamatussa. Amen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Se että itse näitä julkaisen, johtuu siitä, että sanoma koskettaa syvästi omaa elämääni.

      Poista
  2. Näin on lopun ajan kritityn laita, tähä n Wilkerssonin profetaalliseen sanaan lausun amen. Asettaa itseni pienelle oaikalle Herran edessä. Käyttäneekö Herra paljonkaan uskoa maanpäältä tänä päivänä, joka panostaa henkilökohtaiseen rukouskammio elämään hänen sanaansa pohjautuen! Hän etsii niitä, jotka rukoilevat Hengessä ja totuudessa! Hän elävä sana on tie totuus ja elämä! Kiitos Timo!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ja palautteesta! Arvostan sitä suuresti.